31.7.10

Viikko Ronjaa ja sitten se on ohi

Kesä on hujahtanut uskomatonta vauhtia. Huomenna esityksiä on tasan viikko ja sitten on hyvästien paikka. Se tulee olemaan herkkä hetki.

Olemme saaneet yleisöltä erittäin hyvää palautetta ja metsässä on ollut kivaa. Kaksi esitystä ei tunnu missään, jos lämpöä on vain +20 astetta (kuulostaa hullulta!). Metsä antaa voimia. Vaikka menee pahalla mielellä esitykseen, on esityksen jälkeen poikeuksetta onnellinen olo. Siihen tottakai vaikuttaa myös yleisön kiitos ja olo, että on voinut antaa heille jotain. Lahjan, sanoisi eräs meidän porukasta.

Meidän porukka on sitten ihan oma lukunsa. On ollut mahtavaa viettää tämä kesä näin ihanien ihmisten kanssa. Kiitos!

Rallit vaikuttivat meidän esitystoimintaan niin, että saimme kaksi lisäpäivää vapaata. Ne tulivat kyllä tarpeseen, vaikka en ralleista niin välitäkään. Kävimme Aaron kanssa Ronjana ja Birkinä rallien lastentapahtumassa esittäytymässä ja antamassa ihmisille vaihtoehdon, jos haluaa välillä pörinästä metsään rauhoittumaan.

Tulevat jutut alkavat näin kuukauden viimeisenä päivänä olla jo mielessä. Kohta alkaa forumteatterin treenit ja pääsee vaihteeksi sisätilaan teatteria tekemään. Tuntuukohan se oudolta? No, huomenna mennään metsään!

27.7.10

Kone käy helteelläkin

Tietokoneen alla on kuin muurahaisten sauna. Paitsi ei siellä majaile muurahaisia. Ei edes villakoiria. Koirien villoja meillä kyllä majailee melkein kaikkialla muualla. Äitikoira ei uskalla mennä kellariin, vaikka siellä sen kelpaisi viileässä makoilla mukavasti. Kieli ulkona kuumuutta haihduttaen makaa se kuumissa huoneissa ja odottaa iltalenkkiä jäven rannalle tai joelle. Peukkulassa vieraillessa puiston hahmoista keksijäkin viilensi itseään joessa uintia opetellen. Itse olen painautunut Ronja-metsässä kiven kylmää kylkeä vasten ja tuntenut viilentävän voiman.
Tällä viikolla on luvassa lämmintä meininkiä metsässä. Näyttelijät juonevat yhteensä yhden esityksen aikana ainakin kymmenen litraa vettä. Esitysten aikana ei ole ikinä satanut, mutta onneksi metsään on saatu sadettakin. Kuusi esitystä, 10 l./esitys =60litraa juotua vettä. Siinä sataa jo hikeäkin metsään :)

21.7.10

Viikko ensi-illasta

Tänään on kulunut viikko ensi-illasta. Tuntuu, että siitä olisi paljon pitempi aika. Johtuu varmaan siitä, että esityksiä tähän väliin on mahtunut jo 9. Ennen ensi-iltaa meillä oli kolme ennakkoa, jotka tuntuivat ihan esityksiltä nekin. Varsinaisia yleisöesityksiä on siis ollut jo 12. Ronjan on nähnyt nyt jo reilu 700 ihmistä. Uskomaton määrä!

Meillä oli maanantaina vapaapäivä. Se tuli todella tarpeeseen. Sitä ennen oltiin huilattu edellisen viikon viikonloppuna eli kaksi viikkoa hurahti ilman lepoa. Kyllä sen rupeaman jaksoi, mutta kehossa tiesi juosseensa metsässä hullun lailla. Vapaapäivä vietettiin perheen kanssa huvipuistossa. Ei yhdessä päivässä ihan pääse henkisesti vapaalle, mutta kyllä kiukuttelullekin täytyy olla aikaa, vaikka sitten huvipuistossa.

Teatterinjohtajana olen ollut paineessa palkkojen suhteen, että saammeko ne kunnialla hoidettua. Muutaman päivän perusteella näyttää siltä, ettei tarvitse enää olla kovin huolissaan. Varsinkin, jos sama tahti jatkuu kuin eilen ja tänään. Lippupisteen mokan vuoksi, on meillä ollut reilu yleisömäärän ylitys kahdessa esityksessä. Eilen ihmisiä oli 86 ja tänään 87. Meidän määritelmän mukaan loppuunmyyty on 70. Vaikka ylitystä oli noin reilusti, jouduimme käännyttämään ihmsiä ovelta. Eilen kolme ja tänään neljä porukkaa. Tilanne on siis tuotannollisesti katsoen ihanteellinen, mutta katsojien kannalta vähän harmi, etteivät he mahdu mukaan tai mukana olijat eivät pääse kaikki katsomoon istumaan. Saadun palautteen perusteella ei onneksi kukaan ole ollut pahoillaan ja tunnelma katsomonkin puolella on pysynyt hyvänä.

Ensimmäisen viikon esitykset olivat osa Jyväskylän Kesän ohjelmaa. Nyt olemme omillamme. Kesästä oli meille suuri apu näkyvyyden, uskottavuuden ja kaiken suhteen. Kiitos siitä! Tämä tuntuu edelleen ihanalta jutulta. Vaikka kotoa lähtiessä vähän väsyttää ja on kiukkuinen mieli, metsässä olo parantuu ja esityksen jälkeen mieli on puhdistunut. Tuntee antaneensa yleisölle elämyksen, yhdessä tämän porukan kanssa. Kiitos!

14.7.10

Tänään se on - ensi-ilta!

Vajaa kolme vuotta sitten olimme keikkamatkalla Joutsassa Runollistan porukoiden kanssa ja ajoimme Leivonmäen kansallispuiston ohi. Tuli sanottua ääneen, että tuonne olisi hieno tehdä joku esitys. Hetken päästä tajusin mikä se esitys olisi: Ronja Ryövärintytär.

Ronja Ryövärintytär on ollut yksi rakkaita kirjoja minulle lapsena. Tarina on hieno ja Ronja on hahmona mahtava. Se on ollut unelma roolini. Jos sen saisi näytellä ja vieläpä niin, että Aaro olisi Birk, se olisi joitain! Teatterikone on tähän mennessä tehnyt vain kantaesityksiä, mutta jos tämän klassikon toteuttaisi uudella tavalla, emme hävittäisi omaleimaisuuttamme.

Nyt muutama vuosi myöhemmin, olemme ensi-illan kynnyksellä. Alusta lähtien oli siis selvää, että näytelmästä tehtäisiin omannäköisemme versio. Kirja itsessään on ylistys luonnolle, joten tarinan henkeen sopisi sellainen muoto jossa yleisö liikkuu metsässä kohtauksesta toiseen. Jo idean alkuvaiheessa soitimme Aaron kanssa Ailalle ja kysyimme olisiko hän kiinnostunut ohjaamaan meille tämän esityksen tässä muodossa. Ja kuten nyt voi päätellä, Aila oli.

Leivonmäen kansallispuisto oli meidän metsämme ensimmäisen puoli vuotta. Kävimme neuvottelemassa metsähallituksen kanssa sen käytöstä ja suhtautuminen oli positiivista. Sitten tuli ensimmäinen käänne, tässä tarinassa käänteet ovat onneksi onnellisia. Nimittäin Jyväskylän Kesä kiinnostui yhteistyöstä kanssamme. Leivonmäki oli sille liian kaukana, joten laskimme asioita yhteen ja päätimme siirtää esityksen Jyväskylän tuntumaan.

Kanavuori valikoitui esityspaikaksi sen jylhän kauniin maiseman ja hienon vaihtelevan luonnon vuoksi. Suunnittelimme esitystä sinne noin vuoden. Kävimme metsässä useita kertoja eri porukalla ja mietimme yleisön kuljetuksia. Meillä oli metsähallitukselta mies katsomassa paikkoja ja suunnittelimme työmaakoppeja pukutiloiksi. Kaupungin kanssa kävimme neuvottelemassa yhteistyöstä. Yleisön oli tarkoitus tulla paikalle linja-autolla, koska yksityisautoilla sinne ei olisi ollut mahdollista tulla. Sitten tuli käänne numero kaksi. Kanavuoren jyrkkä mäki oli mennyt niin huonoon kuntoon, ettei sinne päässyt linja-autolla. Oli keksittävä äkkiä jotain muuta, ensi-iltaa oli enää vuosi aikaa!

Ratkaisu löytyi yllättävän läheltä. Tuottajamme Piia kysyi, että miten Laajavuoren metsä soveltuisi Ronjaan, se olisi meitä lähellä ja kaupunkiin ei olisi pitkä matka. Ja siinä se oli! Ronja löysi kotinsa, tästä meidän naapurista.

Tässä matkalla on ollut paljon onnellisia sattumia. Lavastajamme Toni, jonka kanssa olen tehnyt yhtä lyhytelokuvaa, mainitsi joskus ohimennen olevansa kiinnostunut Ronjan lavastamisesta. Hän sai välittömästi paikan! Puvustajamme Elina oli Aarolle tuttu kaupunginteatterilta ja hän on venynyt uskomattomiin mittoihin tämän projektin aikana. Killerin liikuntakeskus on osoittautunut aivan kullan arvoiseksi tämän kaiken keskellä. Olen niin iloinen, että meillä on oikeat pukuhuoneet, vessat ja yleisölle ylellinen palvelu, jota ei olisi noissa aikaisemmissa metsissä ollut! Myöskin Helenan yhteydenotto oli uskomattoman hyvää tuuria, hän oli kiinnostunut tulemaan mukaan teatterin pariin pitkästä aikaa ja tuli tarpeiston valmistajaksi ja nyt Piian jäätyä äitiyslomalle tekee tuotantoa.

Suuri onni on ollut myös näiden näyttelijöiden löytyminen! Alunperin meillä oli tarkoitus pyytää meidän lisäksemme mukaan noin 15 ihmistä, koska rooleja on hurjasti. Asiaa tarkemmin mietittyäni tajusin, että jos näyttelijöitä on niin paljon, emme mitenkään voi maksaa kaikille. Lisäksi silloin menetämme jotain "teatterikonemaista", jossa pieni on kaunista. Soitin Ailalle ja esitin hänelle idean, että näyttelijöitä olisi vain 10 ja heistä moni näyttelisi useamman roolin. Aila pohti asiaa ja suostui. Listasin mielessäni parhaat ihmiset, puhuimme Aaron kanssa ja otin heihin yhteyttä viime syksynä. Tämän parempaa porukkaa en voisi kuvitella.

Ja viimeisenä, suurin sattuma, on ollut Aila Lavaste. Meidän pienellä teatterilla ei olisi ollut varaa näin kuuluisan ja menestyneen ihmisen palkkaamiseen. Ailalla on ollut viisivuotinen apurahakausi ja otti tämän yhdeksi työksi tuolle kaudelle. Tämä juttu ei olisi tälläinen ilman Ailaa. Hänen ammattitaitonsa ja kokemuksensa on ollut ensiarvoisen tärkeää meille kaikille. Mutta ennen kaikkea hänen innostuneisuutensa, se on saanut tämän jutun elämään!

Tänään, kun tästä monen vuoden työstä on vihdoin tulossa totta, olen kiitollinen, onnellinen, iloinen ja hämmästynyt. Me todella tehtiin se!

6.7.10

Miksi menisit metsään?

Ronja Ryövärintytär-metsäseikkailun työryhmälle metsästä on tullut kesän aikana toinen koti. Metsä on näyttänyt luonteensa kaikki puolet; hyttyset ovat välillä koetelleet ja auringonpaiste hellinyt. Ronjan tarina ja harjoitukset keskellä Laajavuoren metsää on saanut näyttelijät pohtimaan omaa metsäsuhdettaan.

Metsä on turvallinen mutta myös pelottava paikka. Nuorempana saatoin halailla puita saadakseni niistä voimaa! Nykyään suhteeni metsään on samantapainen kuin vaikka suhde hyvään mutta kaukaiseen ystävään: harvoin tulee kunnolla nähtyä, yhteys yritetään pitää ja kun nähdään niin halataan. Ronjan kautta suhde on jälleen eheytynyt.
-Jonas

Metsään liittyy paljon lapsuusmuistoja ja monella erityisiä leikkejä. Ronjan ja Birkin maailmaan on helppo eläytyä.

Lähimetsässä oli kukkula nimeltä Tanssikallio, jossa oli kivien välissä ketunpesä. Ketunpesällä käytiin leikkimässä joka päivä hurjia seikkailuja ja yritettiin kesyttää kettuja.
-Emmi

Lapsena meillä oli tapana ottaa koirat, oma ja naapurin, ja mennä läheiseen metsään. Nimesimme kaksi kalliota koirien mukaan. Nikke- ja Teemuvuorilla vietimme metsässä leikkien useita tunteja, kehitellen vaikka minkälaisia tarinoita. Metsä ihanasti muuttui vuodenaikojen mukana ja antoi leikkeihin uusia ulottuvuuksia. Talvella kalliosta roikkuvat jääpuikot olivat ihanaa jäätelöä. Nyt Ronjan harjoituksissa on ollut helppo eläytyä lapseksi taas ja antaa mielikuvituksen lentää, metsä antaa siivet.
-Annu

Olen vahvasti, ns. Rölli-sukupolvea. Muistan niiden kuunnelmien kautta syntyneen lähimetsistä turvallisen tutun paikan. Metsä onkin mitä mahtavin maaperä mielikuvitusmaailmasta laukkaamiseen! - Jani

Meillä oli lapsena tapana retkeillä eväskivellä. Se oli metsän reunassa. Kiven vieressä oli kuin pienoismalli isommasta kivestä ja paikalla kävi evästämässä jotkut muutkin kuin ihmiset. Sieltä löytyi toisinaan pikkueläinten jäänteistä. Samoissa saimaansekaisissa maisemissa metsän tuoksut tulivat tutuiksi ja rakkaiksi. Metsän ei pidä maistua puulta!
-Aaro

Yksi näytelmän tavoitteesta on saada kaupungistuneet lapset metsäseikkailun myötä nauttimaan metsäluonnosta. Metsän ei tarvitse olla ikävä pusikko, johon vanhemmat pakottavat marjastamaan kerran vuodessa. Toivottavasti yleisö ehtisi katsoa ympärilleen ja vaikuttuisi luonnosta samalla lailla kun työryhmä viimeisien viikkojen aikana.

Asuimme lapsena lähellä metsää. Meillä oli erilaisia leikkejä kuten ”Salamakivi”. Pimeällä on metsä edelleenkin pelottava ja päivällä se on täynnä raikasta ilmaa. Nuorena ajattelin, että aina puhdistavani keuhkojani metsässä. Lempikasvini on puu. Olen aina pitänyt puista ja koivu on erityisen kaunis. Teen puutöitä ja puu materiaalina hieno, elävä ja niin kestävä. Respect!

Marjastaminen on ollut aina epämiellyttävää. Lapsena pakosta keräsimme marjoja ja olin siinä huono ja hidas. Kyllästyn helposti. Muutenhan metsä on täynnä kiinnostavaa, ilman pakkotyötä.
-Sauli


Rakastan metsää. Metsässä voin hengittää vapaasti ja kaikki turhat murheet unohtuvat.
Metsä on niin täynnä elämää ja yllättää minut aina ihmeellisyydellään, siihen en kyllästy koskaan.

Erityisen rakas ja tärkeä metsä löytyy Pohjois-Karjalasta, isäni lapsuudenkodin ympäriltä.
Siellä minäkin olen samoillut lapsesta asti, leikkinyt, käynyt marjastamassa ja sienestämässä ja kulkenut isäni jäljessä metsästysretkillä joka syksy. Nykyisin kuljen siellä usein kamera mukanani ja yritän taltioida kameralle kaikki aarteet, joita metsäretkilläni löydän.

-Tarja



ps. Lue ”puskaohjaajamme” Ailan pohdintaa metsässä työskentelystä Keskisuomalaisen jutusta (su 4.7).

2.7.10

Puolitoista viikkoa Ronjan ensi-iltaan


Nopeasti kuluu tämä harjoitusaika! Havahduttava hetki, kun ohjaaja sanoi keskiviikkona, että kaksi viikkoa ensi-iltaan. Se on vähän, mutta uskon että riittävästi.

Tällä viikolla on tehty parkouria, heiluttu Hippo-olympialaisissa, koekävelytetty yleisöä ja tarkennettu näytelmän ensimmäistä puolta. On lisäksi koettu yksi ukkosmyrsky ja etsitty keinoja hyttysten karkoittamiseen. Ja tämän viikon kruunasi julisteen ja käsiohjelman painosta tulo. Ne on hienot! Paljon sitä ehtii viikossa tapahtua. Ja kohta vielä enemmän, kun viikonloputkin painetaan täysillä. Tästä viimeisestä vapaasta viikonlopusta on nautittava kunnolla!

Eilen illalla oli vähän lyhyemmät harjoitukset ja päätin sen kunniaksi maalata leikkimökkiä. Siinä maalatessa ajatus pääsi vapaana kulkemaan. Aloin muistella tätä matkaa, jonka olemme kulkeneet tämän esityksen kanssa. Siitä kun idea esityksestä syntyi, on kohta kolme vuotta. Kaikki se työ mitä tämän eteen on tehty ja se missä pisteessä nyt olemme, sai aikaan liikuttuneen ja kiitollisen olon. Niin monta asiaa on tapahtunut ennen tätä pistettä ja nyt unelmasta on todella tulossa totta tällä porukalla, näiden mahtavien ihmisten kanssa. Ailan rautainen ammattitaito, innostuneisuus ja antautuminen esitykselle on ollut suuremmoista!

Vaikka päivät ovat pitkiä ja väsymys on välillä viedä kaiken ilon, kannattaisi myös nauttia. Olisi kamalaa, jos kaiken tämän jo loputtua tajuaisi, että olipas se hieno juttu, mutta juoksin kiireessä kaiken sen ohi. Kannattaa siis välillä pysähtyä maalaan vaikka leikkimökkiä.